Tekijä: Raili Inkeri

Kirkkokunnan 50-vuotisjuhlallisuudet on nyt pidetty. Kaikessa keskeneräisyydessään juhlat onnistuivat hyvin. Oli koskettavaa nähdä järjestäjien liikutus kaiken tämän valtavan vaivannäön jälkeen. Keskeneräinenkin toimi hyvin ja näytti kauniilta.

Ilmapiiri kaikkien valmistelujen keskellä on kuitenkin ollut viime ajat sen verran stressaava, että olen nyt kovin väsynyt. 3 days to go (home), kuten täällä ennen juhlia laskettiin.

Kuuluin kirkkokunnassa Hospitality- eli vieraanvaraisuusryhmään. Viikkoa aikaisemmin vieraiksi tuli 9 hengen ryhmä EBMI:stä (lähetysliitto) ja Saksan Lunebürg -seurakunnasta. Esittelimme heille kouluja, seurakuntia ja muita kirkkokunnan toimintoja. Itsekin sain siinä ohessa olla turistina Simpanssipuistossa, jossa en ole koskaan ennen käynyt.

Meillä oli vieraita myös Unkarista, Amerikasta ja Afrikan maista. Olin ylpeä siitä, että Aki Liukko ja Jari Portaankorva matkustivat paikalle juhlimaan kanssamme. Meidät huomioitiin hienosti juhlaohjelmassa ja erityisesti useaan kertaan mainittiin Jorma Lempinen, joka on tullut maahan juuri kirkkokunnan perustamisen aikoihin. Häntä arvostetaan täällä suuresti. Toki muutkin lähettimme ovat vielä monen muistoissa.

Juhlallisuudet olivat mahtavat. Ensimmäisen tilaisuuden pukukoodi oli pastoreilla tumma puku, paitsi meidän Jarilla, jonka matkalaukku oli jäänyt matkalle. Torstaipäivä vietettiin Mambolossa entisen lähetyskeskuksen alueella, jossa on yksi suurimmista yläkouluistamme niissä maisemissa, jossa työ kirkkokunnan työ on EBMI:n vaikutuksesta alkanut. Siellä järjestettiin myös juhlakulkue kuumassa auringossa. Minä ja Aki otimme moottoripyöräkyydin takaisin päin.

Lauantai-iltana oli juhlaillallinen ulkona. Pöydissä ja tuoleissa oli juhlaverhoiluna kultaiset liinat. Pukukoodina oli kulta ja musta ja kaikki oli niin prameaa. Tässä tilaisuudessa sain pitää kuvaesityksen koulutyöstä. Sain paljon rohkaisevaa palautetta. Olen itsekin sitä mieltä, että työni on ollut tärkeää. Juhlan aikana suomalaiset vieraammekin huomioivat sen, miten paljon minulla on täällä ystäviä.

Tämän ikäisen naisen pitää jatkossa ajatella lyhyempää työrupeamaa, mikäli vielä on mahdollista matkustaa. Tällä kertaa voin poistua maasta ilman suurempia juhlallisuuksia, koska toimiston väki huilaa juhlan jälkeen. Läheisimpien työtovereiden kanssa laskemme rahoja ja käymme yhdessä katsastamassa peltotilkun Gbendembussa, jossa pastori Allan haluaa viljellä maata, mikäli jää tänä vuonna eläkkeelle. Kuvassa olen Allanin kanssa päätöstilaisuuden kuosissa.

Kiitos, kun olet ollut jälleen mukana. Ilman esirukouksia en olisi pärjännyt. Kiitos runsaasta riisirahasta, ja myös niistä ylimääräisistä lahjoituksista, joiden turviin pystyttiin rakentamaan toiselle hankekoulullemme Mamboloon vessa ja korottamaan Kassirieen rakentamamme koulurakennuksen kattoa, jotta sisälle saadaan lisää valoa.

Palaan helatorstaina. Ensimmäisissä kirjeissäni kerroin lahjoista, joita toin tännepäin. Miesten laukut ovat löytyneet ja siellä oli vielä lisää lahjoja jaettavaksi. Minulla on myös palatessani tuomisia; laukkuja, pussukoita, mekkoja, tunikoita ja puseroita, joita nyt myyn kolmen ammattikoulun hyväksi!

Celebrating God´s faithfulness! Ps.100:5

Raili

Pikin on lapsi krioksi. Sierra Leonea kutsutaan myös nimellä Salon.

Sierraleonelaiset tykkäävät lapsista. Miehet ovat naisten ohella hyviä lasten kanssa ja haluavat kiirehtiä kotiin lastensa luokse. Olen iloinen, että voin tehdä täällä työtä lasten parissa ja heidän kanssaan, joille se on tärkeää. Luomme yhdessä parempaa huomista, jota totisesti tässä maassa tarvitaan.

Kohta eläkkeelle jäävä työtoverini pastori Allan kokoaa lapsia ympärilleen matkoillamme. Koulujen lounastunnilla hän valitsee ryhmän lapsia ja ostaa heille lounaan. Tässä kuvassa ostoksilla on satunnaisia lapsia Kassirien satamassa.

Lapsia on paljon ja siksi myös kouluja on paljon. Tämän huomaa, kun ohitamme pieniä kyliä. Niissä on ainakin koulu, jos ei klinikkaa ja kirkkoa olekaan.

Viimeisellä matkallamme kävimme myös Kassirien klinikalla. Jonossa oli paljon odottavia äitejä. Vein 80 settiä vauvanvaatteita, jotka riittävät varmaan vain kolmeksi kuukaudeksi. Kassista löytyi myös pieni auto potilaalle, jolle oli juuri annettu injektio kyynelten kera.

Sierraleonelainen lapsi ei koulussaan opi nopeasti lukemaan. Teimme pientä testiä Robanan koulussa. Kuljimme luokasta toiseen aloittaen alaluokista ja pyysimme valitsemiamme lapsia lukemaan ääneen taulun tekstiä, jota he juuri olivat kopioineet vihkoonsa. He olivat kirjoittaneet sanat yhteen, koska ne eivät heille avautuneet. Opettaja olisi varmaan valinnut parhaimmat tai luettanut luokkaa yhteen ääneen, malliksi meille. Neljänteen luokkaan asti vain harva pystyi lukemaan itsekseen. Kuudennella teksti oli sitten jo avautunut. Kuutosluokkalaisiin panostetaan täällä eniten, koska sen jälkeen on loppukokeet. Näitä lukemaan opettelemisen siemeniä olen täällä pajoissamme pudotellut muun ohessa.

Kahdessa kuvassa on Mambolon Robanan koululaisia. Jälkimmäisessä kuvassa on Kassirien ekaluokkalaisia, joilla ei ollut vielä pulpettejakaan. Ryhmäkuva alla on Kassirien alakoululta.

Kun lapset eivät ole koulussa, he eivät istu kotona puhelimella tai puuhailemassa omiaan. He kulkevat vanhempiensa mukana niin torille kuin pellollekin ja oppivat tekemään omatoimisesti monta askaretta elämää varten.

Lapsen huomioiminen kasvattaa itseluottamusta. Kuviin rynnätään ja niissä poseerataan rohkeasti. Yläkoulun ja lukion luokille valitaan johtajat, jotka tuovat toistenkin ääntä kuuluviin. Unelmat omasta tulevaisuudesta ovat suuria.

Esiintyminen on rohkeaa. Kirkossa lasten Thanksgiving -jumalanpalveluksessa hyvin nuoret lapset olivat opetelleet raamatunjakeen, jonka he reippaasti esittivät.

Opettajien pajojen lisäksi pääsin mukaan seurakuntien lapsityökoulukseen. Rakentelemme yhteistyötä paikallisen CEF:n kanssa, joka Suomessa tunnetaan nimellä Lasten Missio. Tämä oli ensimmäinen koulutus yhdessä heidän kanssaan. Minun osuudekseni jäi henkilökohtaisten kokemusten jakamisen lisäksi askarrella pieni evankeliumin kertova sanaton kirja Suomesta tuoduilla kultakartonkikansilla.

Kirkkokunnassa huhtikuu on 50-vuotisjuhlallisuuksien kuukausi. Mahtoiko Kassirien -Mambolon reissu jäädä ryhmän viimeiseksi pajaviikoksi. Muutaman lyhyen pajan pyrimme lähiseudulla vielä pitämään ja jaamme riisiä Lunsarin alueella sekä ensimmäisen kerran täällä Freetownin laitamilla. Olen kiitollinen näistä reissuista sekä mukavasta ja toimivasta yhteistyöstä pastori Allanin, Jinnahin, Mauricen sekä kuskimme Fodayn kanssa.